Veli-Matti Reinilä – kokemus
Olen vuonna 1951 syntynyt poliisitaustainen perheellinen mies. Liikkuva poliisi on ollut työnantajanani vuodesta 1973 lähtien. Työuraan sisältyy niin monipuolista operatiivista kenttätyöskentelyä kuin myös vaativia hallintotehtäviä organisaatiomme johdon esikunnassa. Poliisin ajokoulutuskeskuksen operatiivisesta toiminnasta vastaaminen pääkouluttajana vuodesta 1988 vuoden 2009 toukokuun loppuun asti on ollut poliisiuran rikkain, antoisin ja mielenkiintoisin työtehtäväni. Se mahdollisti myös mm. pedagogiseen lisäkoulutukseen hakeutumisen sekä laajan yhteistyötahoverkoston syntymisen. Poliisin ajokoulutuskeskuksen asiakaskuntaan poliisin lisäksi kuuluu mm. Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, Tulli, Pelastusopisto ja ns. muu julkishallinto, käsittäen esim. eri ministeriöt , laitokset ja esim. kuntasektorin toimijoita. Poliisimoottoripyörämies –taustaisena ja raskaan liikenteen valvontatehtäviä suorittaneena liikenneturvallisuustyö monimuotoisuudessaan on sydäntä lähellä.
Kokemuksien ja iän karttuessa työturvallisuus omana käsitteenään on vetänyt puoleensa entistä tiiviimmin. Tapaturva Oy onkin antanut minulle mahdollisuuden toimia ja kehittää itseäni ammattimaisemmaksi turvallisuustoimijaksi tiimiin, jonka tavoitteena on kehittää innovatiivisin ratkaisuin elinympäristöämme entistä myönteisemmäksi elää.